Vanhusten tulevaisuus

Sunnuntai 18.4.2010 klo 21:07 - Leena Kukkonen-Lahtinen

Vanhusten määrä kasvaa samalla kun kuntien talous tiukkenee ja taloudellinen ajattelutapa käy yhä kapeammaksi. Monet kunnat purkavat nyt laitoshoitoa ja väittävät panostavasa kotihoitoon sekä tuettuun asumiseen. 

Suunta on varmaankin oikea. Koti tai kodinomainen hoitopaikka on yleensä huomattavasti parempi kuin suuri laitos. Mutta onko järkevä toimia siten, että säästöihin vedoten pikavauhtia puretaan laitoshoivaa ja myös pienryhmäkoteja, mutta kotihoiva ja ongelmia ennaltaehkäisevät toimet ovat vielä kehitysasteella. Mielestäni ei pidä purkaa ennen kuin uusi malli on rakennettu riittävän valmiiksi. 

Onkin syytä kysyä, onko nykyinen marssijärjestys oikea ja vanhusten edun mukainen. Hätäisen purkamisen sijasta ainakin pienryhmäkoteihin voisi nyt investoida, varsinkin kun kunnan talouskin on plussan puolella. Samoin esim. Karkku-kodin kohdalla todetaan ympäristön olevan rauhallinen ja kunto vastaa laatusuosituksia, spriklaus olisi asennettava. On myös mielekästä ajatella, että jatkossakin on pieniä ja kodinomaisia yksiköitä. Tulevaisuudessa 
dementoituneiden vanhusten suuri määrä asettaa kotipalvelulle aikamoiset haasteet, jotta hoito on laadukasta ja ihmisarvoa kunnioitetaan joka suhteessa. Kenenkään ei tulisi joutua pelkäämään vanhenemistaan. 

Sastamalan kaupungin vanhustenhuollon palvelurakenneselvitys ilmestyi äskettäin. Suljettaviksi ehdotettujen yksiköiden toimenpide-ehdotuksessa lukee: “Suljetaan, ostetaan tehostettua palveluasumista joko Saspen toimintana tai ostopalveluna”. Palveluja ostettaessa ei voi liikaa korostaa, että halvin ei suinkaan ole parasta, saati pidemmän päälle edullisintakaan. Kuitenkin usein käy niin, että palveluita kilpailutettaessa halvin tarjous voittaa. 

Tuotetaanko vanhusten palvelua bisneksen ja lyhytjänteisen laskelmoinnin vai ihmisyyden kunnioittamisen ehdoilla, siinäpä kysymys. Mitkä ovat kunnan ostokriteerit? Onko ne selkeästi lausuttu ääneen ja perusteltu muillakin kuin kapeasti kustannustekijöillä? Mitä on hyvä laatu vanhustenhoidossa? Miten sitä arvioidaan palveluja kilpailutettaessa? Kuka valvoo palveluntuottajan toimia, henkilökunnan mitoitusta, sen osaamista, asukkaiden viriketoimintaa, turvallisuutta, lääkitystä sekä yksilöllisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman toteutumista? Tarjous voi näyttää hyvältä paperilla. Terveydenhuollossa toimivana tiedän, että käytäntö ei aina ole sellainen kuin papereissa väitetään. 

Kysymyksiä on paljon ja kuntalaisilla on oikeus saada selkeitä vastauksia – verorahoillahan ne ostopalvelutkin maksetaan! Pelkkä “kyllä viranomaiset valvovat" ei mitenkään riitä vastaukseksi. Kysymys on ihmisistä, ei koneista ja laitteista!

 

                                                                                                                                    Leena Kukkonen-Lahtinen