Mielenterveyskuntoutujien työtoiminta on tärkeää toimintaa

Keskiviikko 9.3.2011 klo 10:33

Mielenterveyskuntoutujien työtoiminta on tärkeää toimintaa

 

Sastamalassa on nostettu tärkeäksi teemaksi elämänhallinta ja elämänlaatu. Kuitenkin eritoten mielenterveyskuntoutujat putoavat usein pois yhteiskunnan järjestämien työtoimintapalvelujen piiristä. 

Mielenterveyskuntoutujan elämänhallinnan ja -laadun kannalta ratkaisevassa asemassa onkin sosiaalitoimen järjestämä työtoiminta. Sillä on tärkeä rooli mielenterveyskuntoutujan hoidon ja kuntoutumisen apuvälineenä sekä hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäjänä. 

Sosiaalihuoltolain mukaan "työtoiminta on toimintakyvyn ylläpitämistä ja sitä edistävää toimintaa. Työtoiminta on sosiaalipalvelua, jota voidaan järjestää henkilöille, joiden toimintakyky on vammaisuuden tai muun vastaavan syyn vuoksi alentunut niin, että heillä ei ole edellytyksiä osallistua tavanomaiseen työhön. Henkilön toimeentulo perustuu pääosin sairauden tai työkyvyttömyyden perusteella myönnettäviin etuuksiin. Työtoimintaa voidaan järjestää työ- ja toimintakeskuksissa tai tavallisella työpaikalla avotyötoimintana.” 

Työtoiminta pyrkii vapauttamaan asiakasta usein lähes pysähtyneestä elämäntilanteesta tuomalla siihen mukaan myönteisiä tekijöitä. Osa mielenterveyskuntoutujista tarvitsee pitkäkestoista tai jopa pysyväluonteista työtoimintaa, jotta heidän sosiaalinen ja terveydellinen toimintakykynsä kasvaisi tai ei ainakaan entisestäänkin heikentyisi. 

Periaatteessa työtoiminta edistää asiakkaiden siirtymistä kohti työelämää. Tosiasia kuitenkin on, että nopeat työelämään siirtymiset ovat harvinaisia. Osalle mielenterveyskuntoutujia jo toimintakyvyn ylläpitäminen voi olla riittävä tavoite. Onkin erittäin tärkeää, että kunnassamme panostetaan pitkäjänteisesti mielterveyskuntoutujien työtoiminnan kehittämiseksi ja palvelua saavat kaikki sitä haluavat / tarvitsevat mielenterveyskuntoutujat. 

Työmarkkinat syrjivät mielenterveyskuntoutujia, pitkäaikaistyöttömiä, vammaisia sekä myös maahan­muuttajia. Näillä kaikilla tulisikin olla nykyistä hyväksytympi asema niin yksityisen kuin julkisenkin sektorin työmarkkinoilla, etenkin kun ennustetaan tulevaisuudessa työvoimapulaa. Kolmas sektori on kantanut kortensa kekoon hyvin. 

Kysymys on myös koko yhteiskun­nan läpäisevästä asenneilmastosta. Erilaisuuden hyväksyminen ja suvaitsevaisuus ovat edellytyksenä sille, että mahdollisimman moni voisi päästä voimiensa mukaan osalliseksi työelämästä ja tulla hyväksytyksi yhteisessä arjessamme.

 

Leena Kukkonen-Lahtinen

Psyk.sh / Työnohjaaja

 

 

 

 

Vanhusten tulevaisuus

Sunnuntai 18.4.2010 klo 21:07 - Leena Kukkonen-Lahtinen

Vanhusten määrä kasvaa samalla kun kuntien talous tiukkenee ja taloudellinen ajattelutapa käy yhä kapeammaksi. Monet kunnat purkavat nyt laitoshoitoa ja väittävät panostavasa kotihoitoon sekä tuettuun asumiseen. 

Suunta on varmaankin oikea. Koti tai kodinomainen hoitopaikka on yleensä huomattavasti parempi kuin suuri laitos. Mutta onko järkevä toimia siten, että säästöihin vedoten pikavauhtia puretaan laitoshoivaa ja myös pienryhmäkoteja, mutta kotihoiva ja ongelmia ennaltaehkäisevät toimet ovat vielä kehitysasteella. Mielestäni ei pidä purkaa ennen kuin uusi malli on rakennettu riittävän valmiiksi. 

Onkin syytä kysyä, onko nykyinen marssijärjestys oikea ja vanhusten edun mukainen. Hätäisen purkamisen sijasta ainakin pienryhmäkoteihin voisi nyt investoida, varsinkin kun kunnan talouskin on plussan puolella. Samoin esim. Karkku-kodin kohdalla todetaan ympäristön olevan rauhallinen ja kunto vastaa laatusuosituksia, spriklaus olisi asennettava. On myös mielekästä ajatella, että jatkossakin on pieniä ja kodinomaisia yksiköitä. Tulevaisuudessa 
dementoituneiden vanhusten suuri määrä asettaa kotipalvelulle aikamoiset haasteet, jotta hoito on laadukasta ja ihmisarvoa kunnioitetaan joka suhteessa. Kenenkään ei tulisi joutua pelkäämään vanhenemistaan. 

Sastamalan kaupungin vanhustenhuollon palvelurakenneselvitys ilmestyi äskettäin. Suljettaviksi ehdotettujen yksiköiden toimenpide-ehdotuksessa lukee: “Suljetaan, ostetaan tehostettua palveluasumista joko Saspen toimintana tai ostopalveluna”. Palveluja ostettaessa ei voi liikaa korostaa, että halvin ei suinkaan ole parasta, saati pidemmän päälle edullisintakaan. Kuitenkin usein käy niin, että palveluita kilpailutettaessa halvin tarjous voittaa. 

Tuotetaanko vanhusten palvelua bisneksen ja lyhytjänteisen laskelmoinnin vai ihmisyyden kunnioittamisen ehdoilla, siinäpä kysymys. Mitkä ovat kunnan ostokriteerit? Onko ne selkeästi lausuttu ääneen ja perusteltu muillakin kuin kapeasti kustannustekijöillä? Mitä on hyvä laatu vanhustenhoidossa? Miten sitä arvioidaan palveluja kilpailutettaessa? Kuka valvoo palveluntuottajan toimia, henkilökunnan mitoitusta, sen osaamista, asukkaiden viriketoimintaa, turvallisuutta, lääkitystä sekä yksilöllisen hoito- ja kuntoutussuunnitelman toteutumista? Tarjous voi näyttää hyvältä paperilla. Terveydenhuollossa toimivana tiedän, että käytäntö ei aina ole sellainen kuin papereissa väitetään. 

Kysymyksiä on paljon ja kuntalaisilla on oikeus saada selkeitä vastauksia – verorahoillahan ne ostopalvelutkin maksetaan! Pelkkä “kyllä viranomaiset valvovat" ei mitenkään riitä vastaukseksi. Kysymys on ihmisistä, ei koneista ja laitteista!

 

                                                                                                                                    Leena Kukkonen-Lahtinen

Vanhustenhoidosta Sastamalassa

Sunnuntai 28.3.2010 klo 17:59 - Pirkko Lahtinen

 Vanhustenhuolto puhuttaa meitä kaikkia suomalaisia näinä päivinä. Laman ja säästöjen tähden ollaan heikentämässä peruspalveluja niiltä, jotka niitä eniten tarvitsisivat; lapset ja vanhukset. 

 Vanhustenhuollon tavoitteena kaupungissamme on, että yli 75-vuotiaista asuisi omassa kodissaan yli 90 %. Näin melkein onkin, mutta onko kotona selviäminen turvallista? Hoidollista apua voi saada useammankin kerran päivässä, mutta vain hoidollista. Kuka auttaa vanhusta käymällä kaupassa, auttamalla ruuanlaitossa tai huolehtimalla kodin puhtaudesta. Henkilökuntaa on niin vähän, että kotona käyvän hoitajan aika ei riitä tällaisiin toimiin. Ne, joilla on varaa maksaa yksityisille palvelufirmoille selviävät, mutta pienellä eläkkeellä toimeen tulevat eivät voi noita palveluja ostaa. Jos ei ole omaisia lähellä, ollaan satunnaisen naapuri- ja ystäväavun varassa. Ei ole kovin kauan siitä, jolloin oivalliset kodinhoitajat auttoivat myös kodin arkiaskareissa. 

 Kuulin kyllä Saspen päättäjiltä, että pyritään taas siirtymään aikaan, jolloin kotona käyvä hoitaja auttaa myös kodinhoidollisissa tehtävissä. Koska henkilökuntaa ei saa juurikaan palkata lisää,  tuntuu utopialta ja toiveajattelulta, että tähän ongelmaan saataisiin apua. 

 Omaishoitajien tilanne on täällä meillä parempi kuin monessa muussa kunnassa. Jo Vammalan kaupungin aikana tehtiin valtuustossa päätös, että jokaiselle, jonka omaishoidon kriteerit täyttyvät solmitaan omaishoitajasopimus. Rahaa on löydyttävä tähän tarpeeseen. Mielestäni suurin ongelma omaishoidon kohdalla onkin omaishoitajan jaksaminen. Vaikka kunta järjestääkin varahoitopaikan niiksi päiviksi, jotka ovat omaishoitajan lakisääteisiä vapaapäivviä, omaishoitaja oikeastaan aika harvoin käyttää tätä oikeutta. Jos hänen hoidettavansa ei mielellään lähde varahoitoon, hoitaja yrittää jakssa itseään ajattelematta jotta hoidettavan omaisen toive saada olla kotona toteutusi. Omaishoitajien ryhmät ovat jaksamisen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. On oltava paikka, jossa purkaa sydäntään kanssasisarien tai veljien kanssa. 

Vanhainkotien tilanne on varmaankin samanlainen kuin useimmissa Suomen vanhainkodeissa. Henkilökuntaa on niin vähän, että seurusteluun, ulkoiluttamiseen ja syöttämiseen jää aivan liian vähän aikaa. Öiseen aikaan saattaa olla aikoja, jolloin jokin osasto on hetken ilman hoitajaa, mikä on jo turvallisuusriski. Suunitelmissa ensi vuodelle on lisätä henkilökunnan määrää niin että yhtä vanhainkodin asukasta kohden tulee 0.6 hoitajaa. Hiukan pelkään, että tähän ei päästä talousongelmien vuoksi.  Omasta mielestäni ajattelisin, että olisin valmis maksamaan enemmän veroja, jotta vanhuksilla olisi hyvä olla. Uskon myös, että monet muut ajattelevat samoin. 

Henkilökunnan niukkuus tekee myös sen, että hoitajat väsyvät. He haluaisivat tehdä työnsä hyvin ja hoitaa vanhukset lämmöllä ja sydämellä, mutta alituinen kiire turhauttaa ja väsyminen työhön on uhkaamassa. Henkilökunnan sairaslomia on paljon -   väsymyksestä johtuen. Meillä täällä Sastamalassa on hyvä henkilökunta, mutta käsiä on liian vähän. 

 Käännän nyt lopuksi katseeni kolmannen sektorin puoleen, siis vapaaehtoistyöhön. Olen saanut monien vuosien ajan seurata vapaaehtoisten auttajien työtä sekä Hopun vanhainkodissa että Tukitalolla. Olen nähnyt, miten suurella antaumuksella nämä auttajat hoitavat autettaviaan ilman palkkaa. Vapaaehtoinen ei korvaa ammatti-ihmistä, mutta hän on ihminen, joka on lähellä ja auttaa arjen selviytymisessä kotona ja antaa henkistä tukea laitoksessa. Edellytys sille, että nämä auttajat jaksavat tehtävässään, on se, että heistäkin pidetään huolta. Heille tulee järjestää yhteisiä tapaamisia, virkistystä ja ammatillista tukea, ja se kannattaa. Nyt näinä laman vuosina voimme ottaa avuksemme vapaaehtoistyon ja sitten parempina aikoina lisätä kunnolla ammatti-ihmisten määrää. 

Olen itse päättäjän roolissa ja ymmärrän kyllä, mitä tämä aika vaatii, mutta olen vilpittömästi  sitä mieltä, etää vanhusten peruspalveluista ei saa tinkiä. Olemme velkaa ikääntyvien ikäpolvelle. He ovat luoneet tämän hyvinvointiyhteiskunnan, heistä on pidettävä huolta. 

 

Pirkko Lahtinen

 

Ikääntyneiden palvelut turvattava Sastamalassa

Lauantai 26.9.2009 klo 16:14 - Jarmo Metsälä

Suomessa on tällä hetkellä  meneillään erittäin tärkeä keskustelu ikääntyneiden ihmisten kohtelusta vanhainkodeissa sekä muissa hoitolaitoksissa. Ikääntyneiden kohtelu näyttää  paikoittain painuneen  ihmisarvon alapuolelle.

  Meillä Sastamalassa ei ole ilmeisesti tapahtunut  keskustelussa esille tulleita törkeitä laiminlyöntejä, joihin sivistyneellä yhteiskunnalla ei ole varaa, mutta silti myös meilläkin on tarvetta lisäpanostuksiin ikääntyneiden hoitolaitoksissa.

  Sastamalan alueen vanhainkodeissa hoitajamäärät täyttävät valtiovallan asettamat minimääräykset (0,50 hoitajaa/vanhainkodin asukas), mutta kun tiedämme, että pääosa hoitolaitoksen asukkaista myös meillä Sastamalasa on lähes vuodepotilaita, hoitajien määrää  pitää mahdollisuuksien mukaan lisätä. Lisäksi vanhainkotien kunnon suhteen meillä on paikallisia ongelmia

  Meillä Sastamalassa vanhainkotien osalta toiminnasta vastaa Sastamalan Peruskuntakuntayhtymä (Saspe). Sastamalan sosiaali- ja terveyslautakunta sekä muut kunnan hallintoelimet toimivat vain valvontaroolissa ja ne voivat antaa Saspelle vain ohjeita. Sastamalan kaupungin valtuustoryhmillä onkin lähitulevaisuudessa mietinnän paikka Saspen tulevaisuuden suhteen.

  Sastamalan kuten myös muiden kuntien talousnäkymät ovat erittäin huonot työttömyyden nopean kasvun myötä. Näyttää siltä, että joudumme tulevan vuoden aikana supistamaan kunnan vapaaehtoista toimintaa, mutta supistamistoimet eivät koske sosiaalipuolen lakisääteisiä palveluja.

 

Jarmo Metsälä

Sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtaja